Esittely

Avoimessa konservatoriossa kaikki voivat opiskella musiikkia ja tanssia. Tarjolla on opetusta eri-ikäisille lapsille ja nuorille, aikuisille harrastajille ja musiikkialan ammattilaisille. Tarjolla on myös palveluita ammattiryhmille, jotka voivat hyödyntää musiikin ja tanssin taitoja työssään. Avoin konservatorio-opetus on maksullista palvelutoimintaa, jota voidaan räätälöidä kunkin kohderyhmän tarpeiden mukaisesti. Opetusta voidaan järjestää sekä yksilöopetuksena että ryhmissä.

Avoimen konservatorion tarkoituksena on laajentaa musiikin ja tanssin opetuksen saatavuutta, edistää ja ylläpitää musiikin ja tanssin harrastusta sekä mahdollistaa niiden opiskelu kaikenikäisille ilman suoritusvelvoitteita. Lisäksi musiikin perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen eteneminen on mahdollista. Avoimen osaston opetuspaikkaa voidaan tarjota myös oppilaalle, joka on pyrkinyt musiikin perusopetukseen, ja jota ei ole voitu sinne sijoittaa. Oppilas voidaan opettajan suosituksesta myöhemmin siirtää musiikin perusopetuksen puolelle. Avoimessa konservatoriossa ei ole ikärajoja, pääsykokeita tai muita pääsyvaatimuksia. Opiskelija valitsee opinnoissaan itse tavoitteensa ja musiikki- tai tanssityylin, jota haluaa opiskella. Aloittelijat ovat yhtä tervetulleita kuin pidemmälle ehtineet.

Opiskelun kimmokkeena voi olla yksilöllinen tai työyhteisön tarve saada ohjausta tai täydennyskoulutusta esimerkiksi jollakin seuraavista alueista: yksinlaulu, soitinopinnot, baletti, nykytanssi, luova tanssi, lasten tanssi, jazztanssi, koreografia- ja kompositio, musiikkileikkikoulu, musiikin erityisopetus, vapaa säestys ja improvisointi, musiikin teoria ja säveltapailu, kuoro/lauluyhtyetoiminta, orkesteritoiminta, kuoron- ja orkesterin johtaminen, musiikkiteknologia, kansanmusiikki, pop/jazzmusiikki sekä puheilmaisu ja äänenkäyttö.

Solistista opetusta järjestetään toivomusten mukaan yksilö- tai pienryhmäopetuksena (esim. 10 x 30 min. tai 5 x 45 min. paketteina). Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opetukseen voi hakeutua myös kesken lukuvuotta. Mikäli emme pysty tarjoamaan jossakin aineessa opetusta, otamme yhteyttä heti kun oppilaspaikka vapautuu. Tarjoamme myös valmiita kursseja.

Lisäksi tarjoamme lahjakortteja ja säestystä. Myös ne räätälöidään yksilöllisesti. Lahjakortti voi oikeuttaa esim. viiteen soitto- tai laulutuntiin. Lisäksi otetaan vastaan tarjouspyyntöjä ja järjestetään asiakkaiden toiveiden mukaisia yksilöllisiä koulutuksia ja palveluja (esim. työpaikoille täydennyskoulutusta sekä virkistys- ja harrastustoimintaa).