Kuopion konservatorion leirituet

Kuopion konservatoriolla on stipendirahasto, johon kertyy varoja esimerkiksi luottamushenkilöiden kokouspalkkioista ja konservatorion naistoimikunnan lahjoituksista. Stipendirahaston varoja voidaan varsinaisten stipendien lisäksi kohdentaa myös konservatorion oppilaiden leiritukiin (esim. musiikki- ja tanssileirit sekä -kurssit).

Vuoden 2024 leirituen haku

Vuonna 2024 konservatorion oppilaiden leiritukien jakamisessa käytetään opintomenestykseen liittyvää jakoperustetta. Kuopion konservatorio on varannut kesän 2023 leiritukiin 2.000 €. Jaettavat leiristipendit ovat 100 € suuruisia ja niitä jaetaan 20. (Hakemuksia edellisissä hauissa on tullut vuosittain 25–42.)

Leiritukea voi hakea 30.5.2024 saakka Kuopion konservatorion kotisivuilla. Hakuaikana tulleet leiritukihakemukset käsitellään 31.5.2024. Päätökset stipendien jakamisesta tekee konservatorion johtoryhmä (tarvittaessa kuullaan hakijan opettajaa). Hakijaa tiedotetaan päätöksestä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Myönnetty tuki maksetaan sen jälkeen, kun hakija on toimittanut konservatorion kirjanpitoon kuitin maksetusta leirimaksusta sekä tilinumeron, johon tuki maksetaan.

Hae tukea tästä linkistä: https://link.webropol.com/s/leirituki