Perusopinnot – Nykytanssi/ baletti
Perusopintojen aikana oppilas harjoittelee pitkäjänteisesti tanssille ominaista karkea- ja hienomotorista ilmaisua. Oppilaan kanssa harjoitellaan tietoisesti myönteistä ja luontevaa kehosuhdetta. Hän perehtyy tanssin perusliikesanastoon ja totuttelee itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn sekä harjoitus- että esiintymistilanteessa. Oppilas harjoittelee kantamaan vastuuta ryhmän jäsenenä ja kehittää tanssin tuntemustaan tutustumalla tanssiteoksiin ja seuraamalla esityksiä.
Perusopintoihin siirrytään noin yhdeksän vuoden iässä. Oppilas valitsee pääaineekseen nykytanssin tai baletin. Opetusta on kaksi kertaa viikossa ja jatkotasolta alkaen lukukausimaksuun sisältyy myös yhden sivuaineen opinnot. Sivuaineena on balettilaiselle nykytanssi ja nykytanssilaiselle baletti.
Nykytanssi pohjaa moderniin tanssiin ja ottaa vaikutteita monesta eri tanssitekniikasta ja tyylistä. Oman mausteensa nykytanssiin tuo jokaisen opettajan ainutlaatuinen lähestymistapa. Nykytanssille ominaista on monipuolinen kehon- ja lattiankäyttö, improvisaatio sekä luova lähestymistapa liikkeeseen.
Baletissa opiskellaan klassisen baletin perinnettä ja estetiikkaa tankosarjojen, keskilattiaharjoituksien sekä tanssisarjojen kautta. Tytöt alkavat opiskella kovakärkisillä tossuilla tanssimista keskimäärin toisena opiskeluvuonna.
Perusopintojen rakenne
Alkeistaso 9-10 -vuotiaat. Pääaineen opetusta kahdesti viikossa
Perustaso 11-12-vuotiaat. Pääaineen opetusta kahdesti viikossa
Jatkotaso 13-14-vuotiaat. Pääaineen opetusta kahdesti viikossa + sivuaine
Arviointi ja todistukset
Oppilas saa suullista palautetta edistymisestään jokaisella tanssitunnilla. Perustasolla ja jatkotasolla oppilas osallistuu näytetuntiin, johon kuuluu ennakkoon valmistettu tekniikkaosuus ja improvisaatiotehtävä. Oppilaan vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan näytetuntia. Arvioinnin suorittaa tanssikoulun opettajista koostuva raati, jossa on oma opettaja ja kaksi muuta opettajaa. Perusopintojen päätteeksi oppilas saa todistuksen opinnoistaan.

