Varhaisiän opinnot – Lastentanssi
Oppilas luo varhaisiän opinnoissa pohjaa myöhempää tanssinopiskeluaan varten. Oppimistavoista korostuu kokemuksellisuus ja ryhmässä toimiminen. Perusliikunnan ja leikin avulla oppilaan itsetunto ja myönteinen minäkuva sekä liikunnallisuus ja karekamotoriset taidot kehittyvät. Oppilas tutkii kokeillen oman kehon liikemahdollisuuksia. Oppilas tutustuu luontevaan esillä olemiseen ja harjoittelee esiintymään ryhmän jäsenenä.
Varhaisiän opintojen viimeisinä vuosina oppilas tutustuu sekä nykytanssin että baletin alkeisiin monipuolisen perusliikkumisen ohella. Esiopetuksesta perusopetukseen siirtyessään oppilas valitsee mieltymyksensä mukaan pääaineekseen baletin tai nykytanssin.
Varhaisiän opintoja järjestetään Kuopiossa keskustassa, Jynkässä ja Saaristokaupungissa sekä Nilsiän ja Juankosken musiikkiopistojen tanssikouluissa. Pienille pojille on oma ryhmä Kuopion keskustassa.
Lastentanssi 3-6-vuotiaat ikäryhmittäin. Opetusta 45 minuuttia kerran viikossa.
Tanssitekniikan esiopetus 7-8-vuotiaat. Opetusta 60 minuuttia kerran viikossa.

