Toisen asteen ammatillinen koulutus

Haku Kuopion konservatorion järjestämään musiikkialan toisen asteen ammatilliseen koulutukseen tapahtuu sähköisenä yhteishakuna osoitteessa www.haenyt.fi. Yhteishakuaika on 27.2.-16.3.2012 Haku päättyy 16.3. klo 16.15  (kellonaika on ehdoton). Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon.

Hakijoiden on yhteishakulomakkeen lisäksi 16.3.2012 mennessä täytettävä ja lähetettävä myös konservatorion oma sähköinen lisälomake. Paperiversion saat joko oheisesta linkistä tai tilaamalla opintosihteeriltä puhelinnumerosta 044 7279 204

 

Toisen asteen yhteishaussa ilmoitettu hakujärjestys on sitova eikä järjestystä voi enää muuttaa hakuajan jälkeen. Jos hakija haluaa suorittaa musiikkialan perustutkinnon ensisijaisesti Kuopion konservatoriossa, tämä hakutoive on merkittävä ensimmäiseksi. Muut hakutoiveet passivoituvat siinä vaiheessa, kun hyväksyminen ylempään hakutoiveeseen on tullut selväksi.

Musiikkialan ammatillisen koulutukseen hakevilta vaaditaan vähintään 15 vuoden ikä, peruskoulun oppimäärä sekä vahva motivaatio alalle. Valintakokeissa testataan hakijan osaaminen pääinstrumentissa sekä musiikin perusteissa, joissa edellytetään musiikin perustason oppimäärää tai vastaavia tietoja ja taitoja. 

Kaikki hakijat kutsutaan yksipäiväisiin valintakokeisiin 21.- 23.5.2012. Valintakoekutsu lähetetään 20.4.2012 mennessä hakijan ilmoittamaan osoitteeseen ja se sisältää henkilökohtaisen valintakoeaikataulun.

Lisätietolomake on lähetettävä viimeistään 16.3.2012 osoitteeseen:

Kuopion Konservatorio
Kuopionlahdenkatu 23 C
70100 Kuopio


Opiskelijaksi hyväksytyille ilmoitetaan valinnasta 14.6.2012 alkaen. Opinto-oikeuden voi saada ainoastaan tulemalla hyväksytyksi valintakokeessa.