Esittely
Soittamista, laulamista, bändityöskentelyä ja muita rytmimusiikin perustaitoja opiskellaan musiikin perusopetuksessa, jonne oppilaat valitaan pääsykokeen kautta. Rytmimusiikin perusopetuksen alaikäraja on 9 vuotta.
Musiikin perusopetus jakautuu musiikin perustasoon ja sen jatkona olevaan musiikkiopistotasoon. Musiikin perustason opetus on pääasiallisesti tarkoitettu peruskouluikäisille lapsille ja nuorille, mutta myös aikuisia voidaan ottaa oppilaaksi. Opetusta annetaan klassisessa ja rytmimusiikissa. Tavoitteena on luoda jokaiselle oppilaalle hyvä musiikkisuhde ja antaa valmiuksia sekä musiikin elinikäiseen harrastamiseen että musiikkialan ammattiopintoihin.
Musiikin perustasolla oppilas:
- oppii musiikin esittämiseen ja yhteismusisointiin tarvittavia instrumenttitaitoja
- oppii lukemaan, kirjoittamaan ja kuuntelemaan musiikkia
- kehittää musiikillista ilmaisukykyään ja esiintymistaitoaan
Rytmimusiikin oppilaat valitaan keväisin pidettävissä pääsykokeissa, joissa pyritään selvittämään pyrkijän edellytykset tavoitteelliseen musiikinopiskeluun. Pääsykokeeseen sisältyy musikaalisuustesti, laulunäyte ja soittonäyte, mikäli soitinopintoja on jo takana. Lisäksi arvioidaan halutun soittimen soveltuvuus oppilaalle.
Pikalinkit
- Hakuinfo 2012
- Toiminta-aikataulu
- Rytmimusiikin opetus
- Bänditoiminta
- Musiikin erityisopetus
- Tutustu rytmimusiikin soittimiin
- Hakuopas
- Lukukausimaksut
- Lomakkeet oppilaille
- Musiikin perusopetuksen opas
- Musiikin perusopetuksen opintosuunnitelma
- Palautelomake

