Inclusive Pedagogy in Arts – Europe -hankkeen kansainvälinen loppuseminaari 7.–9.2.2019 Kuopion Musiikkikeskuksessa

Inkluusio, osallisuus, yhdenvertaisuus sekä inklusiivinen näkökulma ja asenne ovat Inclusive Pedagogy in Arts – Europe -hankkeen keskeisiä teemoja. Syksyllä 2017 käynnistyneen hankkeen avulla on edistetty erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yhdenvertaista mahdollisuutta saada tavoitteellista taidekasvatusta niin Suomessa kuin Euroopassa. Hanke on yhteisrahoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmasta.

Kuopion konservatorion hallinnoiman hankkeen kansainvälistä loppuseminaaria vietetään 7.–9.2.2019 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Hankekumppaneina Kuopion konservatoriolla on sekä musiikkioppilaitoksia että korkeakouluja Suomesta, Saksasta, Itävallasta ja Liettuasta. Seminaarissa esitellään hankkeen tuloksia ja suunnataan katsetta tulevaan.

Virallinen ilmoittautuminen seminaariin päättyi tammikuun lopussa. Osaan seminaarin ohjelmasta voi kuitenkin osallistua ilman ennakkoilmoittautumista: torstain 7.2. klo 19 ”Feeling Inclusive” -konserttiin sekä perjantain 8.2. klo 15-16.15 ”Pedagogy of Inclusion: Teaching and Learning” -luennolle Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisaliin on vapaa pääsy.

Seminaarin ohjelma on nähtävillä kokonaisuudessaan osoitteessa: www.kuopionkonservatorio.fi/ipae

 

Lisätiedot

Projektitiedottaja Anu Piispanen
anu.piispanen@kuopionkonservatorio.fi, puh. 044 727 9216