Kuopiolaisen jazzskenen huiput lavalla Tempo-sarjassa keskiviikkona 24.5. klo 20 King’s Crownissa!

 

Kuopion konservatorion kevään 2017 Tempo-sarjassa on luvassa kuopiolaista jazzia parhaimmillaan! Neljästä kuopiolaisesta ammattijazzmuusikosta koostuva Moment’s Quartet keikkailee keskiviikkona 24.5. klo 20 alkaen King’s Crownissa. Yhtyeessä taituroivat Pauliina Pohjolainen (saksofoni), Elina Lehikoinen (piano), Esko Kauppinen (basso) ja Tomi Kämäräinen (rummut). Illan aikana kuullaan Pohjolaisen, Kauppisen ja Kämäräisen oman jazztuotannon parhaita paloja, jotka tyylillisesti sijoittuvat pohjoismaisen ja amerikkalaisen jazzin välimaastoon. Ohjelmassa on myös otos 1950-luvun loppupuolen hard bop -klassikoista. Lopputuloksena on taatusti mieleenpainuva ja tunnelmallinen ilta jazzin parissa!

Moment’s Quartet on vuonna 2015 perustettu kuopiolainen yhtye. Sen jäsenet ovat urallaan monissa eri kokoonpanoissa Suomessa ja ulkomailla esiintyneitä Kuopion konservatorion opettajia. Heillä on takanaan monipuolinen alan koulutus suomalaisista ja ulkomaisista huippukorkeakouluista. Pohjolainen, Lehikoinen, Kauppinen ja Kämäräinen keikkailevat Moment’s Quartetin ohella säännöllisesti myös monissa muissa tunnetuissa kuopiolaisyhtyeissä ja kokoonpanoissa.

Kuopion konservatorio on tuottanut Tempo-sarjaa vuoden 2015 alusta lähtien. Sarja tarjoaa oppilaitoksen opettajakunnalle mahdollisuuksia taiteelliseen työskentelyyn, ja sitä kautta oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Sarjassa esitetään 2–4 konserttia, tanssiesitystä tai muuta produktiota lukuvuodessa. Seuraavat Tempo-sarjan konsertit ajoittuvat syksylle 2017.

Keikalle on vapaa pääsy ja se on ikärajaton.

 

Lisätiedot:

Tuottaja-tiedottaja Anu Piispanen, Kuopion konservatorio
puh. 044 7279 216
anu.piispanen@kuopionkonservatorio.fi