Kuopion pianokilpailu 26 – 29.1.2017

Pianomusiikin tähtihetkiä Kuopion VIII pianokilpailussa

Kuopiossa on esillä 26.–29.1.2017 aimo annos maailman hienointa pianomusiikkia, kun 46 pianonsoiton opiskelijaa kokoontuu yhteen Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa järjestettävän Kuopion pianokilpailun tiimoilta. Tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa ja tänä vuonna järjestelyistä vastaa Kuopion konservatorio. Kuopion pianokilpailu on suunnattu Kainuun, Savon ja Karjalan musiikkioppilaitosten pianonsoiton opiskelijoille, jotka soittavat kolmessa eri sarjassa: ensimmäisessä sarjassa soittavat alle 13-vuotiaat, toisessa 13–16-vuotiaat, ja kolmannessa 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat.

Kilpailu kerää osallistujia monilta eri musiikin koulutusasteilta: tämän vuoden tapahtuman nuorin osallistuja on musiikin perusopetuksessa opiskeleva vasta seitsemänvuotias pianistinalku, kun taas moni kilpailun vaativimman sarjan soittaja tähtää jo opinnoissaan muusikon tai musiikkipedagogin ammattiin.

Kilpailupäivien ohjelma tarjoaa monipuolisen otoksen pianomusiikkia, luvassa on muun muassa laaja valikoima wieniläisklassisia ja suomalaisia sävellyksiä sekä vapaavalintainen ohjelma esiintyjän omien mieltymysten mukaan.

Kilpailutilaisuudet ovat julkisia ja niihin myydään pääsylippuja: aikuiset 5€/päivä ja opiskelijat yli 18v. 2€/päivä, lapset ja alle 18-vuotiaat opiskelijat pääsevät seuraamaan kilpailua ilmaiseksi. Lipunmyyntipiste sijaitsee kilpailun ajan Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalin edessä.

Kilpailun aikatauluun voi ennalta tutustua osoitteessa: www.kuopionkonservatorio.fi/pianokilpailu. Lisäksi tapahtumasta ilmoittelua ja ajankohtaista tietoa voi seurata Facebookissa Kuopion VIII pianokilpailun sivuilta.

Tapahtuman ohjelma on painettu ohjelmakirjaan, jota myydään 5€:n hintaan lipunmyyntipisteessä. Ohjelmakirja sisältää kaikkien kilpailusarjojen ohjelmat torstaista sunnuntaihin.

Lisätiedot:

Kuopion konservatorion tuottaja-tiedottaja Tanja Väisänen

puh. 044 7279298