Muistamme lämmöllä Anna-Lisa Hallmania ja Heikki Ritvasta

Anna-Lisa Hallman 1926-2021

Kuopion konservatorion lämmin ystävä, oppilaitoksen johtokunnan ja hallituksen pitkäaikainen jä­sen, musiikin- ja laulunopettaja Anna-Lisa Hallman (o.s. Hukkinen) kuoli Kuopiossa 24.2.2021.

Anna-Lisa syntyi Loviisassa 19.5.1926. Metsäpäällikkö Hukkisen perhe muutti Kuopi­oon jo seuraa­vana vuonna, ja yksivuotiaasta Anna-Lisasta tuli loppuiäkseen kuopiolainen. Perhe oli ruot­sinkieli­nen, ja suomen kieli tuotti Anna-Lisalle vielä kansakoulun alaluokilla suuria vaikeuksia. Um­pisuo­malaisessa Kuopiossa ruotsinpuhujia kat­sottiin 1930-luvulla karsaasti, ja pakon edessä Anna-Lisa oppi pian puhumaan täydellistä suomea.

Hukkisen lapsia kannustettiin musiikkiharrastukseen. Pianonsoitonopettaja Alli Savolai­nen tuli vuo­sien ajan joka viikko Hukkisille ja ”kävi koko katraan läpi”, kuten Anna-Lisa sanoi. Musikaalinen Anna-Lisa hakeutui yli­oppilaaksi päästyään opiskelemaan Sibelius-Akatemian musiikin­opettajase­mi­naariin, josta myöhemmin tuli koulumusiikkiosasto. Hän avioitui kuopiolai­sen eläinlääkäri Risto Hallmanin kanssa ja jäi nuorena kolmen lapsen äitinä leskeksi, kun hänen puoli­sonsa meneh­tyi auto-onnettomuudessa 1952. Ennen kuolemaansa Risto Hallman oli ehtinyt raken­nuttaa perheel­leen talon Rauhalahden lähettyville Katiskaniemeen.

Anna-Lisa jatkoi lauluopintoja Kuopion musiikkiopistossa opettajanaan ensin Mirja Sörensen, myö­hemmin Sirkka Penttilä-Ganszauge ja Aila Itäkylä. Sirkka Penttilän opetusjärjestely oli hieman eri­koinen. Hän tuli Helsingistä Kuopioon joka toinen viikko, ja väliviikolla Anna-Lisa piti hänen tun­tinsa. Anna-Lisa siis toimi oman opettajansa assistenttina ja suoritti samalla epävirallista opetus­harjoit­telua. Sirkka Penttilä myös säesti Anna-Lisan laulun II-kurssin Sibe­lius-Akatemiassa 1962.  Suorituksessa oli Anna-Lisan kertoman mukaan hieman näyttämisen makua: nuoren Kuopion mu­siikkiopiston maineelle oli hyväksi, että siellä pystyttiin valmistamaan ylempiä kursseja. Varsinai­sena laulukoulunaan Anna-Lisa piti kuitenkin musiikkiopiston oop­peraproduktioita, erityisesti Mo­zartin Taikahuilun esitystä 1961. Hän lauloi siinä Paminan vaativan roolin.

Anna-Lisa toimi musiikinopettajana mm. Kuopion lyseossa ja Kuopion musiikkilukiossa. Musiikkilu­kion aikaa 1970- ja 1980-luvuilla hän piti kaikkein mieluisimpana työjaksonaan. Musiikki­lukio toimi silloin kodikkaassa pienessä talossa Hapelähteenkadun päässä, osittain myös Malja­puron koululla, ja opetustyö tuntui innostavalta. Kotonaan Katiskaniemessä Anna-Lisa antoi laulu­tun­teja. Hänen poikansa Risto Hallman totesi siitä, että laulajien ääniharjoi­tukset tulivat vuo­sien var­rella liiankin tu­tuiksi, samoin lauluoppilaiden vaihteleva taso.

Anna-Lisan ainutlaatuinen taival Kuopion musiikkiopiston, sittemmin konservatorion luottamus­henkilönä alkoi heti oppilaitoksen perustamisen jälkeen keväällä 1954. Hänet kutsuttiin silloin Kuo­pion musiikkiopiston johtokunnan jäseneksi, ja hän toimi siinä tehtävässä yhtäjaksoisesti vuoden 2003 loppuun asti. Kuopion konservatorion kannatusyhdistyksen hallituksen jäsenyys jatkui vuo­teen 2008, joten Anna-Lisan työ oppilaitoksen luottamuselimissä kesti yhteensä uskomattomat vii­si­kymmentäviisi vuotta.

Kuopion musiikkiopiston alkuvuodet olivat vaikeita. Opistolla ei ollut toimitiloja eikä soittimia, ope­tusta an­nettiin pääasiassa opettajien kotona ja kanslia sijaitsi rehtori Pentti Karjalaisen salkussa. Taloutta hoidettiin vekseleillä, arpajaisilla, myyjäisillä ja monilla muilla johtokunnan jäsenten keksi­millä keinoilla. 1958 musiikkiopiston tueksi perustettiin naistoimikunta, jonka tehtäväksi rahan ke­rääminen vähitellen siirtyi. Anna-Lisa oli yksi naistoimikunnan perustajajäsenistä ja toimi yhdistyk­sessä aktiivisesti viimeisiin vuo­siinsa saakka erilaisissa vastuutehtävissä, myös puheenjohtajana. Kun musiikkiopiston ta­lous alkoi 1960-luvun lopussa lakisää­teisen valtionavun myötä vahvistua, nais­toimikunta kes­kittyi oppilasstipendirahaston kartutta­miseen. 1990-luvulla tärkeimmäksi toi­mintamuodoksi vakiintui kahden vuosittaisen  kotikonsertin järjes­täminen. Anna-Lisa avasi vuo­desta toiseen Katiskaniemen kotinsa suuren olohuoneen naistoimi­kunnan kevät­laulajaisille. Ta­pahtumasta tuli niin suosittu, että sen liput myytiin aina hetkessä lop­puun.

Musiikkiopiston alkuajoista Anna-Lisa totesi: ”Kyllähän vaikeutta on ollut, sitä en sano, mutta pa­rastamme aina koetettiin, kaiken maailman konsteilla aina yritettiin saada rahaa kokoon. Ajatte­lin, että parastani koetan minäkin.”

Lausahdus kuvaa hyvin Anna-Lisan asennetta: kun tehtävän ottaa hoitaakseen, siitä on kannettava vastuu loppuun saakka. Sen hän todella teki. Viidenkymmenenviiden johtokunta- ja hallitusvuoden aikana hän oli aina läsnä kokouksissa ja paneutui huolella oppilaitoksen asioihin. Anna-Lisa ym­märsi ajan mukanaan tuomien muutosten välttämättömyyden ja suhtautui kaikkeen uuteen myön­teisellä uteliai­suudella, oppilaiden parasta ajatellen. Kovin varovainen ja muutosvastainen johto­kunta tus­kin oli­si uskaltanut päättää sellaisista rohkeista askeleista kuin kirkkomusiikkiosaston pe­rusta­minen 1960, musiikkiopiston muuttuminen konservatorioksi 1978, tanssinopettajakoulu­tuk­sen aloittami­nen 1987 ja pop-jazzmusiikin opetuksen aloittaminen 1992. Ilman noita kau­konäköi­siä päätöksiä nykyi­sen kaltaista Kuopion konservatoriota ei olisi olemassa, ei myöskään Sibelius-Akatemian Kuo­pion koulutusta tai Savonian musiikin ja tanssin koulutusohjelmaa.

Musiikki oli Anna-Lisan elämän kantava voima. Laulaminen oli hänelle rakasta myös kuorolaulun ja kuorojen johtamisen muodossa, ja konserteissa käymisestä tuli hänelle elämäntapa. Siitä Anna-Lisa antoi kiitoksen musiikkiopiston opettajille: ”Senkin opettivat vanhat opettajat Ellen Nyberg, Syl­via Sivola ja Aila Itäkylä. Aina piti olla konserteissa, jotka musiikkiopisto, myöhemmin konserva­to­rio, järjesti. Se oli tärkeintä. Jos ei muuta, niin kaupungintalon salissa viimeisellä penkkirivillä ko­valla tuolilla piti istua, jos halusi jotain kuulla.” Anna-Lisa seurasi suurella kiinnostuksella konserva­torion oppilaiden kehittymistä ja iloitsi heidän menestyksestään. Hän oli Kuopion kaupunginor­kes­te­rin konserttien vakiokävijä ja osallistui muutenkin aktiivisesti kaupungin musiikkielämään.

Anna-Lisalla oli musiikkipedagogin sydän, ja musiikkikasvatuksen edistäminen oli hänelle kutsu­mus, jota hän toteutti sekä työnsä että luottamustehtäviensä kautta. Hän käytti luottamustehtä­viin paljon aikaa ja voimia, mutta koki myös saaneensa vastinetta: ”Jos jotakin sanoisin tästä koko ajasta, jonka olen ollut mukana, minua on eniten koskettanut – ja olen siitä iloinen – musiikinope­tuksen tason huikea nousu. Se on nyt ihan jostakin taivaasta verrattuna siihen, kun itsekin 1940-luvun lopulla olin Sibelius-Akatemiassa. Ei minua kukaan säestänyt koskaan. Itse piti ope­tella laulut ja mennä esittämään, joku tuli sitten esityksiä säestämään. Harjoitusta olisi pitänyt olla paljon enemmän. Mutta tämä on vain yksi pieni esimerkki. Tärkeintä on se, että nykylapset pienestä saakka saa­daan lapsuuden innolla tekemään asioita, joilla rakennetaan hyvää musiikin pohjaa.”

”Minä olen saanut elää rikkaan elämän tämän laitoksen mukana. Sanoisin omalta kohdaltani, että olen pannut musiikin ja nimenomaan musiikkikoulutuksen tärkeimmäksi asiaksi kaikki ne vuodet, kun olen ollut konservatoriossa päättämässä jokapäiväisistä menoista.”

Kun konserttielämä korona-ajan jälkeen taas palaa raiteilleen Kuopion Musiikkikeskuksessa, monet silmät varmasti etsivät ylei­sön joukosta Anna-Lisan pientä ja vanhemmiten kumaraan pai­nunutta, mutta aina eloisaa ja innos­tunutta hahmoa. Hänen paikkansa jää tyhjäksi, ja sen myötä Kuopion mu­siikkielämässä päättyy kokonainen aikakausi.

Anna-Lisa edusti hienolla tavalla sota-ajan kokenutta sukupolvea, joka jälleenrakensi maata koulu­tuksen, sivistyksen ja kulttuurin avulla. Hänen sukupolvensa ei jäänyt passiivisena odottamaan pa­rempaa tulevaisuutta, vaan tarttui toimeen ja teki sen itse, pääosin talkootyöllä ja ilman rahaa, lu­jan uskon ja pe­riksiantamattomuuden voimalla. Niin saivat alkunsa monet tärkeät instituutiot, jotka nyt ovat itsestään selvä, julkisin varoin rahoitettu osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Ilman Anna-Lisan sukupolvea Suomi ei olisi sitä, mitä se nyt on. Ilman Anna-Lisaa ja hänen hengenhei­mo­laisiaan Kuopion kon­ser­vatorion historiassa ei olisi mitään kirjoi­tettavaa, oppilaitosta ei olisi edes pe­rustettu.

Anna-Lisalla on Kuopion konservatorion piirissä lukemattomia ystäviä ja tuttavia. Muistamme häntä kiitollisina ja hänen elämäntyötään syvästi kunnioittaen.

”Hetken työ tu­hatvuosihin vaikuttaa, isänmaahan ja maailmaan.” (J.H.Erkko)

Anna-Elina Lavaste
Kuopion konservatorion rehtori 1997-2016

Kursivoidut sitaatit ovat peräisin kirjoittajan 2.1.2012 tekemästä Anna-Lisa Hallmanin haastatte­lusta, joka löytyy sekä äänitallenteena että litteroituna Kuopion konservatorion arkistosta.

 


Heikki Ritvanen 1943-2021

Kuopion konservatorion Suonenjoen toimipisteen perustaja ja pitkäaikainen johtaja, dir. mus. Heikki Ritvanen uupui pianonsa ää­reen kotona Suonenjoella 21.2.2021. Hän oli syn­tynyt Kuopiossa 9.2.1943, ja ehti juuri täyttää 78 vuotta.

Heikki oli aito kaapunnin poika, joka tunsi läpikotaisin kotikaupunkinsa kadut, metsät ja rannat. Hänen kesämuistoihinsa kuuluivat retket Niemenkatua pitkin Väinölänniemelle uimaan, se oli pik­kupoikien paras kesähuvi. Musiikista innostunut poika kävi pianotunneilla Kuo­pion musiikkiopis­tossa, ja musiikki vei hänet pian kokonaan mukanaan. Ylioppilaaksi päästyään hän lähti Sibelius-Akatemiaan silloiselle yleiselle osastolle opiskelemaan pianonsoittoa. Pääkaupunkiseudulla vie­rähti lähes kym­menen vuotta. Heikki opetti pianonsoittoa Itä-Helsingin ja Vantaan musiikkiopis­toissa, toimi Sibe­lius-Akatemiassa säveltapailun apuopettajana ja johti Savolaisen osakunnan kuo­roa.

Kuopion musiikkiopistoon Heikki palasi 1972 pianonsoiton ja säveltapailun opettajaksi, mutta oli hänellä monta muutakin rautaa tulessa: huilunsoitonopetus musiikkilukiossa, huilun soitta­minen Kuopion Orkesterissa ja teatterimuusikon tehtävät Kuopion kaupunginteatterissa. Sibelius-Akate­mian opinnot Heikki sai työn ohessa päätökseen 1982, jolloin hän valmistui pianonsoiton­opetta­jaksi.

Kuopion ympäristökunnissa havahduttiin 1970-luvun alussa tavoitteellisen musiikinopetuksen tar­peeseen. Helpoin ratkaisu oli Kuopion musiikkiopiston toimialueen laajentaminen, ja vuonna 1973 musiikkiopisto perusti toimipisteet sekä Siilinjärvelle että Suonenjoelle. Niitä kutsuttiin ensin ala­osas­toiksi, sitten sivutoimipisteiksi ja konservatorion musiikkiopistoiksi, kunnes niistä 2010-lu­vulla tuli uudes­taan toimipisteitä. Nimellä ei sinänsä ole suurta väliä, koska toiminnan periaatteet ovat pysyneet koko ajan samoina.

Heikin lähtö Suonenjoelle oli sattumaa. Hän kertoo työuransa tärkeimmästä käänteestä Kuopion konservatorion 50-vuotishistoriikissa näin: ”Pentti Karjalainen haikaili, että kuka hullu lähtisi hoita­maan Suonenjoen musiikkiopistoa. Minä ilmoittauduin tehtävään ja muistan, että Pentti Karjalai­nen halasi minua, kun suostuin.” Itsenäinen pioneerityö houkutteli Heikkiä, joka ei pelännyt haas­teita. Suonenjoella musiikkiopistotoiminta alkoi tyhjästä, ja sen käynnistämisessä tarvittiin hyviä suhteita sekä kaup­palan johtoon, että paikalliseen musiikkiväkeen. Suhdetoiminnan Heikki osasi, asiat järjestyivät Suonenjoella parhain päin, ja musiikkiopiston oppilasmäärä alkoi nopeasti kasvaa. Samalla sujuvuudella Heikki hoiti asioita Suonenjoella myöhemminkin. Eniten päänvaivaa aiheutti­vat tilaongelmat, mutta se oli tuttua kaikissa muissakin toimipisteissä, myös Kuopiossa.

Suonenjoen musiikkiopistosta tuli Heikin elämäntehtävä. Hän toimi sen johtajana ja opettajana eläk­keelle jäämiseensä saakka vuoteen 2006, kolmekymmentäkolme vuotta. Heikki oli musiikilli­nen moniosaaja, joka toimipisteen johtajan työn ohella opetti pianon- ja huilunsoittoa sekä musii­kin­teoriaa ja säveltapailua. Hän myös johti perustamaansa kuoroa ja orkesteria ja sovitti niille oh­jelmistoa. Musiikkiopiston konserttitoiminta oli vilkasta, ja monessa mukana olevasta Heikistä tuli yksi Suonenjoen musiikkielämän keskeisistä hahmoista.

1980-luku oli Suonenjoen toimipisteen kuoron ja SUMO-orkesterin huippuaikaa. Heikki oli verkos­toitumisen mestari, piti matkustamisesta ja osasi kieliä. Hänen henkilökohtaiset kontaktinsa toivat kuorolle ja orkesterille 1980-luvulla monia esiintymismatkoja Ruotsiin ja Keski-Euroop­paan. Mat­kojen järjestämisessä hänellä oli apuna orkesterin tukemiseen vihkiytyneitä oppilaiden van­hempia ja suonenjokelaisia musiikinystäviä.

1970-luvun puolivälistä lähtien Heikki pyöritti kahtenakymmenenä kesänä naapurikuntien kanssa yhteistä musiikkileiriä. ”Kesällä kavereiden kanssa syntyi huimia juttuja. Musiikillisesti leiriläiset menivät kovasti eteenpäin”, totesi Heikki, ja oli valmis käyttämään osan kesälomas­taan oppilaiden hyväksi.

Vaikka Heikin työmäärä Suonenjoen toimipisteessä näyttää hengästyttävältä, hänen aktiivisuu­tensa riitti musiikin saralla myös paljoon muuhun. Hän toimi yläasteen musiikinopettajana, johti kuoroja Suonenjoen lisäksi myös Kuopiossa ja Pieksämäellä, säesti kesäisin balettitun­teja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla ja opetti Riistaveden musiikkileirillä.

Pieksämäen kamarikuoron johtajana toimiessaan Heikki teki yhteistyötä Poleenin teatterin kanssa. Tämä vei 1990-luvun lopulla SUMO-orkesterin musiikkiteatterin maailmaan. Poleenin teatteri tuotti muutaman vuoden aikana suosikkimusikaalit Myrskyluodon Maija, Sound of Music ja My Fair Lady. Heikki sovitti, har­joitti ja johti niiden musiikin, SUMO-orkesteri soitti ja Pieksämäen ka­marikuoro lauloi. Heikki ei to­dellakaan pelännyt haasteita!

Heikin kohdalla on ehdottomasti mainittava myös 1986 perustettu Kuopion Salonkiorkesteri. Hän liittyi siihen pianisti Olavi Salon kuoleman jälkeen 1992 ja pysyi mukana, kunnes orkesteri lo­petti toimintansa 2019.

Suuri musiikinrakkaus, musiikillinen monipuolisuus ja loputon toimeliaisuus yhdistyivät Heikissä poikkeuksellisella tavalla. Laaja-alainen työ musiikin parissa oli hänelle kaikki kaikessa. Siitä hän ei halunnut eläkevuosinakaan luopua kokonaan, vaikka terveys jo tuotti hieman huolta. Niinpä hän eläkkeelle jäätyään otti johtaakseen Kuopion konservatorion senioriorkesteri Senkan ja jatkoi siinä tehtä­vässä useita vuosia. Vasta muutto Mikkeliin sai hänet luovuttamaan, sieltä asti ei sentään kannat­tanut joka viikko ajaa Kuopioon.

Heikin persoona oli karismaattinen ja henki luontaista auktoriteettia, hänen läsnäolonsa täytti ti­lan. Muistan vieläkin elävästi hänen jykevän hahmonsa konservatorion rehtorin huoneen ovella ja kuulen hänen syvän bassoäänensä toteavan, että Suonenjoella on kaikki hyvin.

Kiitos rehdistä työtoveruudesta, Heikki. Kiitos Kuopion konservatorion ja sen oppilaiden hyväksi tekemästäsi elämäntyöstä. Kiitos ahkeruudesta, kekseliäisyydestä ja roh­keudesta, jolla edistit mu­siikkikasvatuksen asiaa Suonenjoella. Kiitos sitoutumisesta Suonenjokeen, sillä siellä sinua tar­vit­tiin. Kiitos musiikista, jonka teit eläväksi niin monille.

Hyvää matkaa, Heikki! Musiikki jatkuu, ja Suonenjoella on kaikki hyvin.

Anna-Elina Lavaste
Kuopion konservatorion rehtori 1997-2016