Koiramainen oopperatulkinta Mauri Kunnaksen kirjasta nyt Kuopiossa!

Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion konservatorio ja Savonia-AMK sekä Musti ja Mirri yhdistävät voimansa ja juhlistavat satavuotiasta Suomea näyttävästi oopperalla. Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuva huima sankaritaru Koirien Kalevala saa ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä 1.4.2017 Virpi Rautsialan ohjaamana.

 

Ooppera kertoo Kalevan mailla muinoin asuneesta villistä ja vapaasta koirien heimosta. Heimon naapurina eleli hurja ja häijy susien kansa ja niiden välissä taas pieni, mutta sitkeä kissojen heimo. Eläinlajien kilpaillessa metsien kuninkuudesta, ei kiivailtakaan kahinoilta voitu välttyä.

 

Oopperan on säveltänyt Jaakko Kuusisto. Sen kantaesitys oli vuonna 2004 Savonlinnan Oopperajuhlilla. Sen libretto on Sami Parkkisen kirjoittama. Puvut on suunnitellut Riitta Röpelinen ja lavastuksen Tarja Väätänen.

Rautsialan lisäksi Kuopion taiteelliseen tiimiin kuuluvat musiikin harjoittamisesta ja johtamisesta vastaava kapellimestari Rauno Tikkanen, laulujen harjoittamisesta vastaava Mari Anne Hilander sekä koreagrafi Virve Varjos. Oppilaitosyhteistyönä tehtävässä produktiossa lavalla nähdään lähes 60 esiintyjää.

 

Ensi-ilta 1.4.2017 Minna-näyttämöllä

Ooppera on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Yhteistyössä Kuopion kaupunginteatteri, Kuopion konservatorio, Savonia-AMK ja Musti ja Mirri.kansi_kunnas_oikeudet-oltava-aina-mukana

Libretto: Sami Parkkinen

Sävellys: Jaakko Kuusisto
Ohjaus: Virpi Rautsiala
Pukusuunnittelu: Riitta Röpelinen
Lavastus: Tarja Väätänen
Koreografia: Virve Varjos
Musiikin harjoittaminen ja johto: Rauno Tikkanen
Laulun harjoittaminen: Mari-Anni Hilander
Maskien suunnittelu: Sanna Virkkula
Tuotanto ja järjestäminen: Suvi Hyttinen ja Sanna-Mia Toikkanen
Konseptin oikeudet Tactus Oy

Rooleissa:
Lemminkäinen Vertti Aittola
Lemminkäisen äiti Johanna Nylund
Louhi Lea Järveläinen
Tytti Maiju Tiirikainen
Väinämöinen Henri Tikkanen
Ilmarinen Jukka Onttonen
Aurinko Santtu Timonen

Arvioitu kesto noin 70 min, ei väliaikaa.

Oopperan kantaesitys oli Savonlinnan Oopperajuhlilla 12.7.2004

Ikäsuositus

Ohjaaja: Suosittelisin Koirien Kalevalaa kaikille heille, jotka haluavat tutustua oopperaan esittävän taiteen genrenä tai kerrata Kalevalan tarinaa. Tämä ooppera on hauska ja mukava tapa loikata kansalliseepoksemme matkaan! Koska teoksessa ei ole väliaikaa, kaikkein pienimmät katsojat saattavat uupua ja tulla kärsimättömiksi katsomossa. Siksi suosittelisin oopperaa yli 7-vuotiaille, jos olet tulossa vanhemman tai perheen kanssa. Suuren kouluryhmän kanssa tultaessa suosittelisin teosta kaikille oppilaille 3. luokasta ylöspäin. Ammattilaiset tuntevat oppilaansa, teatterissa suositukset ovat aina osviittaa antavia. Koirien Kalevala sopii mielestäni mainiosti myös isommalle koululaiselle, sillä teoksen upea musiikki, nuoret esittäjät ja netistä löytyvä Kalevala-aiheinen materiaali innostavat ja antavat oivallista, elämyksellistä ja sivistävää pohjaa myös itsenäisyytemme juhlavuotta viettävälle nuorisollemme.
Yläkoululaiset siis rohkeasti mukaan!

Suosittelemme aiheeseen tutustumista etukäteen tai esityksen jälkeen.

Liput:
20 € / peruslippu
15 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
12 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit

 

Osta liput:

lippu-filogo-2

 

Kuopion-teatteri-logot-nettios
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 2 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Piirros Mauri Kunnas. © 2016 Mauri Kunnas / Doghill Productions Oy ja Kustannusosakeyhtiö Otava.